sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ihan vaan vähän lakritsaa -kakku

Netistä nappasin vinkin, jonka mukaan osasin suunnistaa minulle uuteen leivontablogiin: Pullahiirelle. Sieltä löytyi niin ihanasti sitruunalle ja lakritsalle maistuva kakku, että makuelämys korvasi leipoessa syntyneen tiskin määrän. 

Uunia ei tässä tarvita, mutta aikaa sitäkin enemmän, sillä kakku kannattaa tehdä edellisenä päivänä.
 
Ohessa alkuperäinen ohje höystettynä omilla havainnoillani. 
 
 
Lakritsi-sitruunahyydykekakku
(noin 12 henkilölle - mikäli osa ei tykkää lakritsasta)

Pohja
noin 100 g savoiardi-keksejä
(seuraavalla kerralla käytän koko paketin ja pienempinä muruina)
noin 1/2 dl sitruunalimonadia

Täyte
4 dl vispikermaa
350 g maustamatonta tuorejuustoa 
(laitoin 400g, koska inhoan kaapin perille jääviä nökösiä)
1 prk (340 g) lemon curd-tahnaa
6 liivatelehteä
5 rkl sitruunamehua
1 dl lakritsikastiketta
(keltaista elintarvikeväriä)
Koristelu
lakritsikarkkeja
noin 1 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
(keltaista elintarvikeväriä)
- koristelin vain karkeilla

Öljyä irtopohjavuoan reunus (noin 22 cm) kevyesti ja ripotele päälle tomusokeria. Laita reunus tarjoiluastialle ja leikkaa keksit sopivan kokoisiksi, jotta saat laitettua keksit mahdollisimman lähekkäin toisiansa, kakun pohjaksi. Kostuta keksit sitruunalimonadilla. Voit käyttää pullasutia apuna kostutuksessa. 

-Valmista täyte laittamalla liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin 5-10 minuutin ajaksi. 
-Vatkaa kerma vaahdoksi. 
-Nosta kermavaahto sivuun hetkeksi ja notkista tuorejuusto vatkaamalla sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa.
-Lisää tuorejuuston joukkoon lemon curd ja sekoita hyvin. 
Kuumenna 3 ruokalusikallista sitruunamehua kiehuvaksi ja nosta viisi liivatelehteä pois kylmästä vedestä. Purista ylimäärinen vesi pois ja sulata liivatteet kuuman sitruunamehun joukkoon. 
-Jäähdytä seosta hetki sekoitellen ja kaada se sen jälkeen ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon, koko ajan seosta sekoitellen. 
-Lisää halutessasi tässä vaiheessa keltaista elintarvikeväriä tuorejuustoseoksen joukkoon. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon.

-Kuumenna loput sitruunamehu kiehuvaksi ja nosta viimeinen liotettu liivatelehti pois vedestä. Sulata liivatelehti kuuman sitruunamehun joukkoon ja sekoittele lakritsikastikkeen joukkoon. 

-Levitä noin puolet sitruunatäytteestä pohjan päälle.
- Kaiverra pienellä lusikalla spiraali täytteeseen ja lusikoi spiraaliin lakritsikastiketta, mutta älä ylitä spiraalin reunoja lakritsikastikkeella, jotta lakritsi pysyisi kivana sattumana kakussa. 
-Levitä varovasti loput sitruunatäytteet päälle ja tasoita pinta. Voit kaataa ja levittää loput lakritsikastikkeet (lisäsin myös purkkiin jääneen 1dl) kakun päälle ohueksi kerrokseksi. 
-Nosta kakku kylmään vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. 

Irroita vuoan reunus kakun ympäriltä. Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä tomusokerin ja keltaisen elintarvikevärin kanssa. Pursota kakun reunalle kaunis kermapursotus ja täytä kakun keskiosa erilaisilla lakritsikarkeilla. 

Kakku on valmis herkuteltavaksi! Tämä on ihan superhyvä kakku!

Vinkki! Lakritsi ei jähmety hyytelöksi tuolla yhdellä liivatelehdellä, joten se saattaa olla niin kakun sisällä kuin päälläkin ihanan valuvaa. Maku on todella hyvä.

Vinkki! Huomioi, ettet vie spiraalia liian lähelle kakun reunaan, jotta lakritsi pysyisi hyvin kakun sisällä, eikä valuisi reunasta ulos. 

Lisäys 28.5.2016: Olen saanut nyt muutaman palautteen, että Pirkka-lakritsikastike ei ole tässä toiminut, vaan seoksesta on tullut erottunutta litkua. Minä käytin reseptiin Lidlin lakritsikastiketta, joka toimi hyvin, kuvien kaltaisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti