lauantai 16. tammikuuta 2016

Paimenenpaistos

Joskus revin jostakin lehdestä hieman fiinimmän version "muusilaatikosta", siis siitä, mitä tehdään jauhelihasoosin kanssa yli jääneelle perunamuusille.

Tässä alkuperäinen ohje sekä rinnalla muutokset, jotka johtuivat löytymättömästä lampaanjauhelihasta:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
500g lampaanjauhelihaa (käytin 400g paistijauhelihaa)
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 tl timjamia (käytin oreganoa)
mustapippuria myllystä
2 rkl tomaattipyrettä
1 l perunasosetta
1 muna
150g (3 dl) juustoraastetta

- Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja raasta porkkanat (paloittelin). Huuhdo ja viipaloi lehtisellerit.
- Paahda jauheliha kasarissa omassa rasvassaan. Lisää kasvikset ja anna kuullottua.
- Ripottele joukkoon jauhot. Sekoita joukkoon vesi. Mausta soijalla, timjamilla ja mustapippurilla.
- Kuumenna kiuhuvaksi ja hauduta noin 10min. Lisää lopuksi tomaattipyre.
- Sekoita perunasoseen joukkoon 2/3 juustoraasteesta ja kananmuna.
- Levitä jauhelihakastike laakeaan, voideltuun vuokaan. Levitä päälle perunasose. Ripottele pinnalla loppu juustoraaste.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti